PSI-5 Trading Company

Kapteenin komennossa David Brabenin Elite aloitti avaruuskaupankäyntipelin sekä avaruuspelien buumin. Näissä peleissä yleensä ohjattiin avaruusalusta kuin hävittäjää vaikka aluksen koko mitattaisiin kilometreissä eikä tänäkään päivänä trendiin ole juuri muutosta tullut. Piristävän poikkeuksen tuo Eliten kanssa samoihin aikoihin ilmestynyt PSI-5 Trading Company, jossa kauppa-alusta ohjataan miehistön välityksellä.

Miehistöllä on erilaisia taitoja jotka vaikuttavat siihen miten hyvin tehtävänsä hoitavat ja humanoidien lisäksi palkkalistoilta löytyy kaikenlaista lonkero-otusta. Miehistön komentaminen onkin pelin idea sillä muuten kaupankäynti ja taistelu ovat hiukan puuduttavia eikä peli loista graafisestikaan. Silti on huomattavasti kiehtovampaa komentaa eri henkilöitä tekemään jotain kuin itse vääntää ilotikulla avaruusalusta.

Varsinaisesti pelinä ei PSI-5 tarjoa kovinkaan syvällistä sisältöä mutta kapteenisimulaationa se on edelleenkin yksi parhaista. Vallan ja vallattomuuden tunne heijastuu hyvin monitorin tälle puolelle kun alaiset suorittavat erilaisia tehtäviä kapteenin yrittäessä pitää lankoja käsissään. Tämäkin peli toimii vallanmainiosti uusien koneiden kanssa joten ei pitäisi olla mitään (teko)syytä olla tutustumatta tähän avaruuspelien klassikkoon.

Riku Neuvonen

© Pelikapseli 2000